Tideland

Terry Gilliamin tarina on vähintään yhtä outo ja kiinnostava kuin hänen toisinaan valmistuvat elokuvansa. Kaikki, missä lukee alla Gilliam, sisältää normaalin tuolla puolen häilyvän moraalin, runsaasti merkillisiä kohtalon iskuja edestä ja etenkin katalasti takaa, sekä antaumuksella tyystin toisenlaisiin rooleihin heittäytyviä näyttelijöitä. Tidelandin ydinperheeseen kuuluvat viimeistä aivopoimua myöten loppuun pyykätty entinen kitarasankari (Jeff Bridges), noin 70 kiloa sitten hemaiseva hempukkaäiti (Jennifer Tilly) ja vanhemmilleen autuaana injektioruiskuja virittävä 10-vuotias Jeliza-Rose (Jodelle Ferland).Äiti ahtaa itsensä hengiltä suklaalla. Räyhäkkäät viikinkihautajaiset jäävät kesken, kun isä ja tytär suuntaavat preerialle viettämään laatuaikaa. Bridges antautuu isän roolille. Mistään unelmavävystä ei silti pidä tässä yhteydessä puhua. Jeliza-Rosella riittää kaveripiiriä. Kourallinen kovia kokeneita Barbie-nuken päitä herää henkiin aina tarvittaessa. Naapuritilan uppo-oudosta pojasta löytyy sielunveli. Yhdessä nuoret tekevät painajaisia aaltoilevasta preeriasta oman valtamerensä. Preerian avara naapurilähiö voisi hyvin olla kotoisin Nick Caven balladista. Nuoret näyttelijät ovat hyviä, mutta Terry Gilliamin tapaan päärooliin nousee lopulta koko preerian, outojen vempeleiden, keksintöjen ja krääsän muodostama maailma. (PAN Vision Publishing)